Siirry sisältöön

Lounais-Suomen Avustajakeskus/Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry

Tukea arjen sujuvuuteen

Tuettavalla voi olla näkö-, liikunta- ja/tai kehitysvamma. Palvelun kautta tukea tuetaan paljon liikkumisen haasteita kohtaaville ikäihmisille sekä muistiasiakkaille.
Vapaaehtoista avustajaa voi hakea tueksi yksittäiselle käynnille tai säännöllisiin tapaamisiin. Asiakas maksaa vapaaehtoiselle avustajalle 7 euron kulukorvauksen.Yksittäiset käynnit voivat olla esimerkiksi asiointeja kauppaan tai apteekkiin, saattoja lääkäriin tai optikolle. Säännölliset tapaamiset ovat mm. ulkoilua tai harrastuksissa käymistä.
Avustajakeskuksen vapaaehtoiset voivat toimia myös MuistiKavereina, mikäli ovat käyneet Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsin järjestämän MuistiKaveri -koulutuksen. Lisätietoja: www.muistiturku.fi/fi/muistiluotsi/muistikaveri-toiminta/
Huomioithan, että vapaaehtoisen avustajamme tehtäviin eivät kuulu sairaan- tai kodinhoidolliset työt. Vapaaehtoinen ei myöskään kuljeta asiakasta omalla autollaan. Vapaaehtoisen avustajan haku tulee tehdä vähintään kolme arkityöpäivää etukäteen.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Rauma, Siikainen, Säkylä, Ulvila
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Palveluun ei tarvitse ilmoittautua. Sähköpostiosoitteesta avustajakeskus@avustajakeskus.fi saat lisätietoa palvelusta Tukea arjen sujuvuuteen.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu 7–99-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueiden Eura, Eurajoki, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Rauma, Siikainen, Säkylä ja Ulvila asukkaille.

Yhteystiedot

puhelinasiointi

Lisätietoa palvelusta Tukea arjen sujuvuuteen

Puhelinasiointikanavasta saat lisätietoa palvelusta Tukea arjen sujuvuuteen.

Puhelinnumero 1
+358 2 251 8549
palvelupaikka

Tukea arjen sujuvuuteen -palvelun järjestämispaikka

Palvelupaikka on Tukea arjen sujuvuuteen -palvelun järjestämispaikka.

Vapaaehtoista avustajaa haetaan viimeistään kolme (3) arkipäivää ennen tarvetta.Palvelunumero 02 251 8549 ma-to klo 9–12

Käyntitiedot

Otavankatu 5
28100 Pori
Palveluajat
Voimassa ajanjaksolla, aina avoinna
lisätietoja

Lisätietoa palvelusta Tukea arjen sujuvuuteen

Verkko-osoitteesta saat lisätietoa palvelusta Tukea arjen sujuvuuteen.