Siirry sisältöön

Satakunnan hyvinvointialue

Lastenneuvolapalvelut

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Rauma, Siikainen, Säkylä, Ulvila
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Yhteystiedot

verkkoasiointi

Digitaalinen perhekeskus

Satakunnan hyvinvointialueen digitaalinen perhekeskus kokoaa yhteen tiedot lapsiperheiden ja nuorten palveluista. Tavoitteena on helpottaa perheiden arkea tarjoamalla matalan kynnyksen apua ja ohjausta elämän eri tilanteisiin.

Palvelu tarjoaa apua ja tukea erilaisiin elämäntilanteisiin – esimerkiksi lapsen kehitykseen, vanhemmuuteen, omaan jaksamiseen tai erotilanteisiin liittyen. Sivustolta löydät myös nuorille suunnattua sisältöä sekä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien tarjoamia palveluja ja tapahtumia ja linkkejä järjestöjen tarjoamaan tukeen.

puhelinasiointi

Neuvolapsykologit

Neuvolapsykologit palvelevat äitiys- ja lastenneuvolan asiakkaita

puhelinasiointi

Neuvolapsykologit Rauma

Rauman neuvolapsykologit palvelevat äitiys- ja lastenneuvolan asiakkaita.

puhelinasiointi

Terveydenhoitaja Hinnerjoki ja Honkilahti

Lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon vastaanotot Hinnerjoen ja Honkilahden neuvoloissa.

Ajanvaraus terveydenhoitajan vastaanotolle puhelimitse puhelinaikoina. Voit myös jättää viestin tai yhteydenottopyynnön vastaajaan.

Terveydenhoitaja
+358 44 422 4175
Palveluajat
Ma–pe 08:30–09:00, 12:00–12:30
Terveydenhoitajan puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Ahlaisten lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Käyntitiedot

Ahlaistentie 732
29700 Ahlainen
Terveydenhoitaja
+358 2 621 0355
palvelupaikka

Harjavallan neuvola

Lastenneuvolassa lapsen kehitystä ja terveydentilaa seurataan vauvasta kouluikään. Tavoitteena on turvata lapsen normaali kasvu ja kehitys edistämällä terveyttä terveysneuvonnalla ja rokotuksilla. Perhettä pyritään tukemaan yksilöllisesti erilaisissa kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Vanhemmuutta tukemalla edistetään koko perheen hyvinvointia. Omaan terveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki perhettä koskevat keskustelut käydään luottamuksellisesti.

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Käyntitiedot

Koulukatu 2
29200 Harjavalta
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 450 3133
Terveydenhoitaja
+358 44 450 3253
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Kokemäen sote-piste

Kokemäen terveysasemalla palvelevat ajanvarauksella

  • lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot
  • neuvola
  • laboratorio
  • työterveyshuolto
  • suun terveydenhuolto

Käyntitiedot

Iltarusko 1
32800 KokemÄki

Lisätietoja: Henrikinhovi

Harjavallan sote-keskus: ajanvaraus, hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi
+358 2 677 3922
Palveluajat
Ma–to 08:00–16:00
Pe 08:00–13:30
palvelupaikka

Perhekeskus Etelätuuli

Perhekeskus Etelätuuli toimii Rauman ja Eurajoen alueella. Perhekeskuksemme on palvelujen kokonaisuus, joka sisältää lapsille ja perheille suunnatut hyvinvointia ja terveyttä edistävät, kasvua ja kehitystä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut.

Perhekeskuksella tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka sisältää lapsille, nuorille ja perheille suunnatut hyvinvointia, kasvua ja kehitystä edistävät toiminnot. Perhekeskuksen palvelut toimivat ja niitä johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Satakunnan hyvinvointialue on jaettu neljään perhekeskusalueeseen; perhekeskus Pohjatuuli, Lounatuuli, Suvituuli ja Etelätuuli. Perhekeskustoimintaa kehitetään koko ajan hyvinvointialueella ja tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden palvelujen alueellinen yhdenvertaisuus ja yhdenmukaiset toimintamallit. Perhekeskukset tekevät tiivistä yhteistyötä kuntien sivistystoimen sekä seurakuntien, järjestöjen yms. toimijoiden kanssa.

Perhekeskus Etelätuuli tarjoaa seuraavia palveluita:

  • Neuvolapalvelut
  • Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
  • Perheoikeudelliset palvelut
  • Ankkuri-toiminta
  • Opiskeluhuolto
  • Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
  • Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
  • Kasvatus- ja perheneuvonta
  • Kohtaamispaikkatoiminta

Käyntitiedot

Nortamonkatu 30
26100 Rauma
Satakunnan hyvinvointialue
+358 2 62771
Osastonsihteeri
+358 44 403 2921
Osastonsihteeri
+358 44 403 5251
Palveluajat
Ma–to 08:00–16:00
Pe 08:00–15:00
palvelupaikka

Perhekeskus Etelätuuli, Eurajoen lastenneuvola

Lastenneuvolassa lapsen kehitystä ja terveydentilaa seurataan vauvasta kouluikään. Tavoitteena on turvata lapsen normaali kasvu ja kehitys edistämällä terveyttä terveysneuvonnalla ja rokotuksilla. Perhettä pyritään tukemaan yksilöllisesti erilaisissa kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Vanhemmuutta tukemalla edistetään koko perheen hyvinvointia. Omaan terveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki perhettä koskevat keskustelut käydään luottamuksellisesti.

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Käyntitiedot

Rantaperentie 1
27100 Eurajoki
Terveydenhoitaja, puhelinaika arkisin kello 12.00-13.00
+358 44 450 3950
Palveluajat
Puhelinaika terveydenhoitajalle
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Etelätuuli, Lapin lastenneuvola

Sahamäentie 2
27230 Lappi
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2025
Palveluajat
Puhelinaika terveydenhoitajalle
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Etelätuuli, Luvian lastenneuvola

Kuivalahdentie 3
29100 Luvia
Terveydenhoitaja, puhelinaika arkisin kello 12.00-13.00
+358 44 450 3526
Palveluajat
Puhelinaika terveydenhoitajalle
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Etelätuuli, Rauman lastenneuvola

Lastenneuvolassa lapsen kehitystä ja terveydentilaa seurataan vauvasta kouluikään. Tavoitteena on turvata lapsen normaali kasvu ja kehitys edistämällä terveyttä terveysneuvonnalla ja rokotuksilla. Perhettä pyritään tukemaan yksilöllisesti erilaisissa kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Vanhemmuutta tukemalla edistetään koko perheen hyvinvointia. Omaan terveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki perhettä koskevat keskustelut käydään luottamuksellisesti.

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Jos haluat perua aikasi, peru se ensisijaisesti omalle terveydenhoitajalle.

Käyntitiedot

Nortamonkatu 30
26100 Rauma
Osastonsihteeri, maanantaista torstaihin kello 8.00-15.00 ja perjantaisin kello 8.00-13.00
+358 44 403 2921
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2008
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2019
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2123
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2021
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2016
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2025
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2022
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2024
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2020
Terveydenhoitaja
+358 44 403 2005
Palveluajat
Ma–to 08:00–16:00
Pe 08:00–14:15
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli

Perhekeskus Lounatuuli on yksi Satakunnan hyvinvointialueen neljästä perhekeskuksesta. Perhekeskus Lounatuuli tarjoaa lasten, nuorten ja perheiden perustason sosiaali- ja terveyspalveluita Porin, Ulvilan ja Merikarvian asukkaille sekä kasvatus- ja perheneuvonnan palveluita koko hyvinvointialueen asukkaille. Perhekeskus Lounatuulessa toimii noin 250 ammattilaista, jotka tukevat ja auttavat perheitä lapsuuden, nuoruuden ja vanhemmuuden erilaisissa elämänvaiheissa. Perhekeskuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten alueiden koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa.

Perhekeskus Lounatuuli tarjoaa seuraavia palveluita:
-Neuvolapalvelut
-Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
-Perheoikeudelliset palvelut
-Ankkuri-toiminta
-Opiskeluhuolto
-Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
-Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
-Kasvatus- ja perheneuvonta

Käyntitiedot

Siltapuistonkatu 2
28100 Pori

Lisätietoja: Sote-keskus Cotton, 2. kerros (Pohjois-Porin neuvola ja perhesosiaalityö)

Käyntitiedot

Maantiekatu 31
28120 Pori

Lisätietoja: Sote-keskus Länsi, (Länsi-Porin neuvola, ehkäisyneuvola, perhesosiaalityö)

Käyntitiedot

Sairaalantie 3
28500 Pori

Lisätietoja: Satasairaala P-rakennus

Käyntitiedot

Viittatie 8
38600 Lavia

Lisätietoja: Lavian neuvola

Käyntitiedot

Koskitie 2
29340 Kullaa

Lisätietoja: Harjunpään ja Kullaan neuvola

Käyntitiedot

Katinhännäntie 17
28260 HarjunpÄÄ

Lisätietoja: Harjunpään ja Kullaan neuvola, erillinen ovi neuvola-kyltillä.

Käyntitiedot

Herralahdenraitti 2
28360 Pori

Lisätietoja: Itä-Porin neuvola

Käyntitiedot

Hakalantie 7
29600 Noormarkku

Lisätietoja: Noormarkun neuvola

Käyntitiedot

Antintie 52
29900 Merikarvia

Lisätietoja: Merikarvian neuvola

Käyntitiedot

Päretie 2
28800 Pori

Lisätietoja: Pihlavan neuvola

Käyntitiedot

Kirkkokatu 24
28900 Pori

Lisätietoja: Reposaaren neuvola

Käyntitiedot

Välskärintie 1
28450 Vanha-ulvila

Lisätietoja: Ulvilan neuvola

Toimistosihteeri
+358 44 701 8910
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Itä-Porin lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Neuvolan palvelualueeseen kuuluvat seuraavat postinumeroalueet: 28130 Impola, Mikkola, Uusikoivisto; 28300 Kalaholma, Lukkarinsanta, Tupala; 28330 Koivistonluoto, Metallinkylä, Väinölä; 28360 Herrralahti, Koivula, Vanhakoivisto (osa); 28370 Sampola, Vanhakoivisto (osa); 28430 Harmaalinna, Kartano.

Käyntitiedot

Herralahdenraitti 2
28360 Pori
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3730
Terveydenhoitaja
+358 47 010 824
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3801
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3778
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3731
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3800
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Kullaan ja Harjunpään lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Terveydenhoitajan tavoitat ma, ke-pe.

Käyntitiedot

Koskitie 2
29340 Kullaa
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0563
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Lavian lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Lavian lastenneuvola sijaitsee Lavian lähipalvelupisteessä.

Käyntitiedot

Keskustantie 4
38600 Lavia
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 8837
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Länsi-Porin lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Länsi-Porin lastenneuvola sijaitsee Länsi-Porin terveysasemalla. Neuvolan palvelualueeseen kuuluvat seuraavat postinumerot: 28100 Karjaranta ja Riihiketo, 28120 Käppärä, Päärnäinen ja Tiilinummi, 28130 Riihiketo, 28430 Honkaluoto, 28500 Tiilimäki, 28540 Liikastenmäki ja Pinomäki, 28560 Lattomeri, 28580 Niittymaa, 28600 Klasipruuki, Tuorsniemi, Viikinäinen ja Vähärauma, 28610 Liinaharja, Musa, Paratiisinmäki ja Tiiliruukki, 28660 Leppäkorpi, Pietniemi ja Viasvesi.

Käyntitiedot

Maantiekatu 31
28120 Pori
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3767
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3842
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0025
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3846
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0026
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3808
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0535
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Merikarvian lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Merikarvian lastenneuvola sijaitsee Merikarvian terveysasemalla.

Käyntitiedot

Antintie 5
29900 Merikarvia
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Noormarkun lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Noormarkun lastenneuvola sijaitsee Noormarkun terveysasemalla. Noormarkun neuvolassa hoidetaan myös Ahlaisten lastenneuvolan palvelut.

Käyntitiedot

Eva Ahlströmin tie 8
29600 Noormarkku

Lisätietoja: Noormarkun sote-piste

Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0350
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Pihlavan lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30. Pihlavan lastenneuvola sijaitsee Pihlavan terveysasemalla.

Neuvolan palvelualueeseen kuuluvat seuraavat postinumeroalueet: 28800 (Pihlava, Enäjärvi ja Metsämaa); 28760 (Kyläsaari paitsi Pikakylä ja Reikko); 28880 (Mäntyluoto).

Käyntitiedot

Päretie 2
28800 Pori
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 9229
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3745
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Pohjois-Porin lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30.

Pohjois-Porin lastenneuvola sijaitsee Pohjois-Porin terveysasemalla.

Neuvolan palvelualueeseen kuuluvat seuraavat postinumeroalueet: 28100 (joen pohjoispuoli, ei Kellahti), 28190, 28200 ja 28220.

Käyntitiedot

Siltapuistokatu 14
28100 Pori
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3716
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3763
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3711
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0386
Terveydenhoitaja
+358 44 701 4005
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3922
Terveydenhoitaja
+358 44 701 3784
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Lounatuuli, Ulvilan lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin kello 12-12.30.

Ulvilan lastenneuvola sijaitsee Ulvilan lähipalvelukeskuksessa.

Ulvilan lastenneuvolan alueisiin kuuluu seuraavat alueet: Vainiola, Nahkuri, Nummela ja Hakanpää, Friitalan keskusta ja haja-asutusalue, Haistila, Hannula, Hormisto, Palovainio, Pitkäranta, Rantala, Rantavainio, Sahamäki, Suurpää, Uotila, Valtavain, Kellarinmäki, Kirkkojuopa, Mukulamäki, Mynsteri, Saari, Loukkura, Ravani, Palopään alue, Pappilanlampi, Krapisto ja Kaasmarkku ja Suosmeri.

Käyntitiedot

Välskärintie 1
28450 Vanha-ulvila
Neuvoloiden yhteinen ajanvaraus
+358 2 621 5000
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0542
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0538
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0540
Terveydenhoitaja
+358 44 701 0541
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Pohjatuuli

Perhekeskus Pohjatuuli toimii Kankaanpään, Jämijärven, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten alueilla. Perhekeskuksemme on palvelujen kokonaisuus, joka sisältää lapsille ja perheille suunnatut hyvinvointia ja terveyttä edistävät, kasvua ja kehitystä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut.

Perhekeskuksella tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka sisältää lapsille, nuorille ja perheille suunnatut hyvinvointia, kasvua ja kehitystä edistävät toiminnot. Perhekeskuksen palvelut toimivat ja niitä johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Satakunnan hyvinvointialue on jaettu neljään perhekeskusalueeseen; perhekeskus Pohjatuuli, Lounatuuli, Suvituuli ja Etelätuuli. Perhekeskustoimintaa kehitetään koko ajan hyvinvointialueella ja tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden palvelujen alueellinen yhdenvertaisuus ja yhdenmukaiset toimintamallit. Perhekeskukset tekevät tiivistä yhteistyötä kuntien sivistystoimen sekä seurakuntien, järjestöjen yms. toimijoiden kanssa.

Perhekeskus Pohjatuuli tarjoaa seuraavia palveluita:
-Neuvolapalvelut
-Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
-Perheoikeudelliset palvelut
-Ankkuri-toiminta
-Opiskeluhuolto
-Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
-Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
-Kasvatus- ja perheneuvonta

Käyntitiedot

Torikatu 7 A
38700 KankaanpÄÄ

Lisätietoja: 2. krs

Käyntitiedot

Tapalankatu 20
38700 KankaanpÄÄ
palvelupaikka

Perhekeskus Pohjatuuli, Jämijärven lastenneuvola

Lastenneuvolassa lapsen kehitystä ja terveydentilaa seurataan vauvasta kouluikään. Tavoitteena on turvata lapsen normaali kasvu ja kehitys edistämällä terveyttä terveysneuvonnalla ja rokotuksilla. Perhettä pyritään tukemaan yksilöllisesti erilaisissa kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Vanhemmuutta tukemalla edistetään koko perheen hyvinvointia. Omaan terveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki perhettä koskevat keskustelut käydään luottamuksellisesti.

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Käyntitiedot

Peijarintie 8
38800 JÄmijÄrvi
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3238
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Pohjatuuli, Kankaanpään lastenneuvola Tapala

+358 40 652 4318
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3238
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3234
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3247
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Pohjatuuli, Karvian lastenneuvola

Iltaruskonkatu 1
39930 Karvia
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3247
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Pohjatuuli, Pomarkun lastenneuvola

Pitkäkuja 9
29630 Pomarkku
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3235
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Pohjatuuli, Siikaisten lastenneuvola

Metsäpirtintie 7
29810 Siikainen
Terveydenhoitaja
+358 44 577 3601
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli

Perhekeskus Suvituuli on yksi Satakunnan hyvinvointialueen neljästä perhekeskuksesta. Perhekeskus Suvituuli toimii Nakkilan, Harjavallan, Kokemäen, Huittisten, Säkylän ja Euran alueilla ja tarjoaa lasten, nuorten ja perheiden perustason sosiaali- ja terveyspalveluita alueen asukkaille. Perhekeskus Suvituulessa toimii noin 130 ammattilaista, jotka tukevat ja auttavat perheitä lapsuuden, nuoruuden ja vanhemmuuden erilaisissa elämänvaiheissa. Perhekeskuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten alueiden koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa.

Perhekeskus Suvituulessa työskennellään 18 toimipisteessä sekä lukuisissa koulujen ja varhaiskasvatuksen toimipisteissä ympäri aluettamme.

Perhekeskus Suvituuli tarjoaa seuraavat palvelut:
-Neuvolapalvelut
-Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
-Perheoikeudelliset palvelut
-Kasvatus- ja perheneuvonta
-Opiskeluhuolto
-Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
-Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
-Ankkuri-toiminta

Käyntitiedot

Välskärintie 5
27800 SÄkylÄ

Käyntitiedot

Terveystie 3
27510 Eura

Lisätietoja: Euran toimipiste

Käyntitiedot

Siltatie 6
29200 Harjavalta

Lisätietoja: Harjavallan toimipiste

Käyntitiedot

Kravilankatu 4 B
32700 Huittinen

Lisätietoja: Huittisten toimipiste

Käyntitiedot

Satakunnantie 2
29250 Nakkila

Käyntitiedot

Tulkkilantie 4
32800 KokemÄki
Vastuuyksikön päällikkö
+358 44 732 8159
Opiskeluhuollon esihenkilö
+358 44 906 7515
Neuvolatoiminnan esihenkilö
+358 44 422 4150
Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen esihenkilö
+358 44 772 8290
Palveluajat
Avoinna arkisin 9-15 ja sovittaessa
Ma–to 08:00–16:00
Pe 08:00–14:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Euran neuvola

Lastenneuvolassa lapsen kehitystä ja terveydentilaa seurataan vauvasta kouluikään. Tavoitteena on turvata lapsen normaali kasvu ja kehitys edistämällä terveyttä terveysneuvonnalla ja rokotuksilla. Perhettä pyritään tukemaan yksilöllisesti erilaisissa kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Vanhemmuutta tukemalla edistetään koko perheen hyvinvointia. Omaan terveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki perhettä koskevat keskustelut käydään luottamuksellisesti.

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Käyntitiedot

Terveystie 3
27510 Eura
Terveydenhoitaja Euran keskusta
+358 44 422 4171
Terveydenhoitaja Kauttua, Länsi-Eura
+358 44 422 4170
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Harjavallan neuvola

Lastenneuvolassa lapsen kehitystä ja terveydentilaa seurataan vauvasta kouluikään. Tavoitteena on turvata lapsen normaali kasvu ja kehitys edistämällä terveyttä terveysneuvonnalla ja rokotuksilla. Perhettä pyritään tukemaan yksilöllisesti erilaisissa kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Vanhemmuutta tukemalla edistetään koko perheen hyvinvointia. Omaan terveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki perhettä koskevat keskustelut käydään luottamuksellisesti.

Neuvolaikäisille lapsille järjestetään määräaikaistarkastuksia (alle kouluikäisille vähintään 15 määräaikaistarkastusta) sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Määräajoin toistuvissa laajoissa terveystarkastuksissa kartoitetaan koko perheen hyvinvointia. Laajat terveystarkastukset tehdään lapsen ollessa 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Terveystarkastuksiin ovat tervetulleita molemmat vanhemmat. Lastenneuvola tekee tiivistä yhteistyötä perhekeskuksen eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi äitiysneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, fysioterapeutti, puheterapeutti) sekä suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, vammaispalveluiden ja kunnan sivistystoimen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa.

Käyntitiedot

Koulukatu 2
29200 Harjavalta
Terveydenhoitaja
+358 44 450 3133
Terveydenhoitaja
+358 44 422 4171
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Huittisten neuvola, Kravilankatu

+358 44 772 8273
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Huittisten neuvola, Risto Rytin katu

Risto Rytin katu 36
32700 Huittinen
Terveydenhoitaja
+358 44 772 8274
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Kokemäen lastenneuvola

+358 44 906 7570
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Nakkilan lastenneuvola

+358 44 450 3134
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Perhekeskus Suvituuli, Säkylän lastenneuvola

Terveydenhoitaja, 0–1,5-vuotiaat lapset
+358 44 457 5234
Terveydenhoitaja, 2–6-vuotiaat lapset
+358 50 566 8631
Palveluajat
Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma–pe 12:00–13:00
palvelupaikka

Reposaaren lastenneuvola

Lastenneuvolassa edistetään alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia.

Terveydenhoitajilla on yhtenäinen puhelinaika arkisin klo 12-12.30. Reposaaren lastenneuvola sijaitsee Reposaaren terveysasemalla. Neuvolan palvelualueeseen kuuluu postinumeroalue 28900 Reposaari.

Käyntitiedot

Kirkkokatu 24
28900 Pori
Neuvoloiden yleinen ajanvaraus
+358 2 621 500
lisätietoja

Neuvolapsykologit

Sivustolta löytyy tarkemmat tiedot Rauman kaupungin tarjoamista neuvolapsykologipalveluista.