Siirry sisältöön

Kankaanpään kaupunki

Koulukuljetus

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka esikoululaisilla tai 1.-3. luokkalaisilla on yli kolme kilometriä ja 4.-9. luokkalaisilla on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai jos se muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Harkinnanvaraisia kuljetuksia myöntää sivistyslautakunta (esim. tien vaarallisuuden perusteella). Asiantuntijalausunnon perusteella haettavat kuljetukset myöntää sivistystoimen toimistosihteeri.

Mikäli maksuttoman kuljetuksen ehdot eivät täyty, huoltajalla on mahdollisuus anoa maksullista kuljetusta.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen
Alue: Isojoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Pomarkku, Pori, Siikainen
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Ehdot täyttävää maksutonta kuljetusta ei tarvitse erikseen anoa.

Maksullista kuljetusta voi anoa hakemuksella, joka löytyy kaupungin nettisivuilta.

Yhteystiedot

puhelinasiointi

Koulutoimen toimistosihteerit

Koulutoimen hallinnossa työskentelee kolme toimistosihteeriä ja he palvelevat perusopetukseen liittyvissä asioissa. Sihteerit vastaavat mm. koululaiskuljetuksiin liittyviin tiedusteluihin.

Toimistosihteeri
+358 44 577 2312
Toimistosihteeri
+358 44 577 2246
Toimistosihteeri
+358 44 577 2414
Palveluajat
Puhelinaika
Ma–pe 09:00–11:30
palvelupaikka

Sivistystoimisto

Sivistystoimistossa sijaitsevat kasvatus ja opetus -tulosalueen hallinto sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatulosalueen palvelut: kulttuuri- ja nuorisopalvelut.

Käyntitiedot

Kangasmoisionkatu 1
38700 KankaanpÄÄ

Lisätietoja: Koulukeskuksen hallintosiiven 2. kerros

Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
lisätietoja

Kankaanpään kaupungin koulukuljetukset-verkkosivu

Kankaanpään kaupungin perusopetuksen verkkosivuilla on tietoa koulukuljetuksista ja niiden hakemisesta. Sivulta löytyy muun muassa koulukuljetusopas.