Satakunnan seudun Lastenliitto ry
Kädentaitoja painottava kerho 7-12v, Kyläsaari
Satakunnan Lastenliitto on laajentanut kerhotoimintaansa Meri-Porin alueelle Leader Karhuseudun myöntämän rahoituksen mahdollistamana. Leader-tuella järjestetään kahta eri kerhoa keskiviikkoisin peräkkäisinä aikoina. Kerhot ovat osallistujille maksuttomia.
Myöhemmin alkavassa kerhossa painotetaan erilaisia kädentaitoja, mutta osallistuminen ei vaadi erityisiä taitoja. Luvassa on muun muassa maalailua, korujen/avaimenperien tekemistä ja askartelumassailua. Lisäksi kerhossa voidaan lasten toiveesta joillakin kerroilla esimerkiksi valmistaa iltapalaa ja pelailla pelejä (lautapelejä/pallopelejä, ei puhelin- tai konsolipelejä).
Kerhon ensisijaisena tavoitteena on päästää luovuus valloilleen, opetella ryhmätoimintaa ja nauttia kivasta yhdessä tekemisestä.
Toimi näin
Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Kädentaitoja painottava kerho 7-12v, Kyläsaari verkkopalvelun kautta.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu 7–12-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueen Pori asukkaille.
Yhteystiedot
Kädentaitoja painottava kerho 7-12v, Kyläsaari -palvelun järjestämispaikka
Palvelupaikka on Kädentaitoja painottava kerho 7-12v, Kyläsaari -palvelun järjestämispaikka.
Kyläsaaren kylätalo, juhlatila
Käyntitiedot
28760 Pori
Lisätietoa palvelusta Kädentaitoja painottava kerho 7-12v, Kyläsaari
Verkko-osoitteesta saat lisätietoa palvelusta Kädentaitoja painottava kerho 7-12v, Kyläsaari.