Satakunnan hyvinvointialue
Äitiysneuvolapalvelut
Äitiysneuvolassa huolehditaan odottavan äidin, syntyvän lapsen ja lasta odottavan perheen hyvinvoinnista sekä tuetaan vanhempia vanhemmuuteen valmistautumisessa. Raskauden etenemistä ja sikiön hyvinvointia seurataan tiiviisti.
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärilla keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9-10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myos kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Toimi näin
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärillä keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9–10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myös kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Kenelle ja millä ehdoin
Äitiysneuvolapalveluihin ovat oikeutettuja raskaana olevat naiset ja lasta odottavat perheet.
Yhteystiedot
Digitaalinen perhekeskus
Satakunnan hyvinvointialueen digitaalinen perhekeskus kokoaa yhteen tiedot lapsiperheiden ja nuorten palveluista. Tavoitteena on helpottaa perheiden arkea tarjoamalla matalan kynnyksen apua ja ohjausta elämän eri tilanteisiin.
Palvelu tarjoaa apua ja tukea erilaisiin elämäntilanteisiin – esimerkiksi lapsen kehitykseen, vanhemmuuteen, omaan jaksamiseen tai erotilanteisiin liittyen. Sivustolta löydät myös nuorille suunnattua sisältöä sekä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien tarjoamia palveluja ja tapahtumia ja linkkejä järjestöjen tarjoamaan tukeen.
Neuvolapsykologit
Neuvolapsykologit palvelevat äitiys- ja lastenneuvolan asiakkaita
+358 44 403 2014
+358 44 403 2078
Eurajoen äitiysneuvola, perhekeskus Etelätuuli
Äitiysneuvolassa huolehditaan odottavan äidin, syntyvän lapsen ja lasta odottavan perheen hyvinvoinnista sekä tuetaan vanhempia vanhemmuuteen valmistautumisessa. Raskauden etenemistä ja sikiön hyvinvointia seurataan tiiviisti.
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärillä keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9–10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myös kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Raskauden ja synnytyksen hoidossa tehdään perheiden tarpeiden mukaan yhteistyötä muun muassa äitiyspoliklinikan, lastenneuvolan, sosiaalihuollon, päihdeklinikan ja työterveyshuollon kanssa. Neuvolasta saa tietoa myös erilaisista yhteiskunnan tarjoamista palveluista esimerkiksi Kelan ja asuinkunnan palveluista.
Avioliiton ulkopuolelle syntyvien lapsien vanhemmuuden tunnustaminen on mahdollista äitiysneuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Ota yhteys äitiysneuvolan terveydenhoitajaan, kun kuukautisesi ovat jääneet pois. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan neuvolaan noin 8–10 raskausviikolle. Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
Käyntitiedot
27100 Eurajoki
+358 44 450 3951
Euran äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

27510 Eura
+358 44 422 4176
Harjavallan äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

29200 Harjavalta
+358 44 450 3631
Huittisten äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

32700 Huittinen
Lisätietoja: Kaupungintalon 1. kerros
+358 44 772 8276
+358 44 772 8266
Itä-Porin äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli

28360 Pori
+358 44 701 3730
+358 44 701 0824
+358 44 701 3801
+358 44 701 3800
+358 44 701 3731
Jämijärven äitiysneuvola, perhekeskus Pohjatuuli

38800 JÄmijÄrvi
+358 44 577 3238
Kankaanpään äitiysneuvola Tapala, perhekeskus Pohjatuuli

38700 KankaanpÄÄ
+358 44 577 3238
+358 44 577 3601
+358 44 577 3232
Karvian äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

39930 Karvia
+358 44 577 3232
Kokemäen äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

32800 KokemÄki
Lisätietoja: Palvelukeskus Henrikinhovi
+358 44 450 3755
Lavian äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli

38600 Lavia
+358 44 701 8837
Luvian äitiysneuvola, perhekeskus Etelätuuli

29100 Luvia
+358 44 450 3526
Länsi-Porin äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli

28120 Pori
Lisätietoja: Sote-keskus Länsi, siipi B4
+358 44 701 3767
+358 44 701 3842
+358 44 701 0025
+358 44 701 3846
+358 44 701 0026
+358 44 701 3808
+358 44 701 0535
+358 44 701 3778
Merikarvian äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli
Äitiysneuvolassa huolehditaan odottavan äidin, syntyvän lapsen ja lasta odottavan perheen hyvinvoinnista sekä tuetaan vanhempia vanhemmuuteen valmistautumisessa. Raskauden etenemistä ja sikiön hyvinvointia seurataan tiiviisti.
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärillä keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9–10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myös kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Raskauden ja synnytyksen hoidossa tehdään perheiden tarpeiden mukaan yhteistyötä muun muassa äitiyspoliklinikan, lastenneuvolan, sosiaalihuollon, päihdeklinikan ja työterveyshuollon kanssa. Neuvolasta saa tietoa myös erilaisista yhteiskunnan tarjoamista palveluista esimerkiksi Kelan ja asuinkunnan palveluista.
Avioliiton ulkopuolelle syntyvien lapsien vanhemmuuden tunnustaminen on mahdollista äitiysneuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Ota yhteys äitiysneuvolan terveydenhoitajaan, kun kuukautisesi ovat jääneet pois. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan neuvolaan noin 8–10 raskausviikolle. Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
Käyntitiedot
29900 Merikarvia
+358 44 701 3672
Nakkilan äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

29250 Nakkila
+358 44 450 3631
Noormarkun äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli

29600 Noormarkku
+358 44 701 0350
+358 44 701 0352
Perhekeskus Etelätuuli
Perhekeskus Etelätuuli toimii Rauman ja Eurajoen alueella. Perhekeskuksemme on palvelujen kokonaisuus, joka sisältää lapsille ja perheille suunnatut hyvinvointia ja terveyttä edistävät, kasvua ja kehitystä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut.
Perhekeskuksella tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka sisältää lapsille, nuorille ja perheille suunnatut hyvinvointia, kasvua ja kehitystä edistävät toiminnot. Perhekeskuksen palvelut toimivat ja niitä johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Satakunnan hyvinvointialue on jaettu neljään perhekeskusalueeseen; perhekeskus Pohjatuuli, Lounatuuli, Suvituuli ja Etelätuuli. Perhekeskustoimintaa kehitetään koko ajan hyvinvointialueella ja tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden palvelujen alueellinen yhdenvertaisuus ja yhdenmukaiset toimintamallit. Perhekeskukset tekevät tiivistä yhteistyötä kuntien sivistystoimen sekä seurakuntien, järjestöjen yms. toimijoiden kanssa.
Perhekeskus Etelätuuli tarjoaa seuraavia palveluita:
- Neuvolapalvelut
- Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
- Perheoikeudelliset palvelut
- Ankkuri-toiminta
- Opiskeluhuolto
- Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
- Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
- Kasvatus- ja perheneuvonta
- Kohtaamispaikkatoiminta
Käyntitiedot
26100 Rauma
+358 2 62771
+358 44 403 2921
+358 44 403 5251
Pe 08:00–15:00
Perhekeskus Lounatuuli
Perhekeskus Lounatuuli on yksi Satakunnan hyvinvointialueen neljästä perhekeskuksesta. Perhekeskus Lounatuuli tarjoaa lasten, nuorten ja perheiden perustason sosiaali- ja terveyspalveluita Porin, Ulvilan ja Merikarvian asukkaille sekä kasvatus- ja perheneuvonnan palveluita koko hyvinvointialueen asukkaille. Perhekeskus Lounatuulessa toimii noin 250 ammattilaista, jotka tukevat ja auttavat perheitä lapsuuden, nuoruuden ja vanhemmuuden erilaisissa elämänvaiheissa. Perhekeskuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten alueiden koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa.
Perhekeskus Lounatuuli tarjoaa seuraavia palveluita:
-Neuvolapalvelut
-Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
-Perheoikeudelliset palvelut
-Ankkuri-toiminta
-Opiskeluhuolto
-Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
-Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
-Kasvatus- ja perheneuvonta
Käyntitiedot
28100 Pori
Lisätietoja: Sote-keskus Cotton, 2. kerros (Pohjois-Porin neuvola ja perhesosiaalityö)
Käyntitiedot
28120 Pori
Lisätietoja: Sote-keskus Länsi, (Länsi-Porin neuvola, ehkäisyneuvola, perhesosiaalityö)
Käyntitiedot
28500 Pori
Lisätietoja: Satasairaala P-rakennus
Käyntitiedot
38600 Lavia
Lisätietoja: Lavian neuvola
Käyntitiedot
29340 Kullaa
Lisätietoja: Harjunpään ja Kullaan neuvola
Käyntitiedot
28260 HarjunpÄÄ
Lisätietoja: Harjunpään ja Kullaan neuvola, erillinen ovi neuvola-kyltillä.
Käyntitiedot
28360 Pori
Lisätietoja: Itä-Porin neuvola
Käyntitiedot
29600 Noormarkku
Lisätietoja: Noormarkun neuvola
Käyntitiedot
29900 Merikarvia
Lisätietoja: Merikarvian neuvola
Käyntitiedot
28800 Pori
Lisätietoja: Pihlavan neuvola
Käyntitiedot
28900 Pori
Lisätietoja: Reposaaren neuvola
Käyntitiedot
28450 Vanha-ulvila
Lisätietoja: Ulvilan neuvola
+358 44 701 8910
Perhekeskus Pohjatuuli
Perhekeskus Pohjatuuli toimii Kankaanpään, Jämijärven, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten alueilla. Perhekeskuksemme on palvelujen kokonaisuus, joka sisältää lapsille ja perheille suunnatut hyvinvointia ja terveyttä edistävät, kasvua ja kehitystä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut.
Perhekeskuksella tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka sisältää lapsille, nuorille ja perheille suunnatut hyvinvointia, kasvua ja kehitystä edistävät toiminnot. Perhekeskuksen palvelut toimivat ja niitä johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Satakunnan hyvinvointialue on jaettu neljään perhekeskusalueeseen; perhekeskus Pohjatuuli, Lounatuuli, Suvituuli ja Etelätuuli. Perhekeskustoimintaa kehitetään koko ajan hyvinvointialueella ja tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden palvelujen alueellinen yhdenvertaisuus ja yhdenmukaiset toimintamallit. Perhekeskukset tekevät tiivistä yhteistyötä kuntien sivistystoimen sekä seurakuntien, järjestöjen yms. toimijoiden kanssa.
Perhekeskus Pohjatuuli tarjoaa seuraavia palveluita:
-Neuvolapalvelut
-Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
-Perheoikeudelliset palvelut
-Ankkuri-toiminta
-Opiskeluhuolto
-Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
-Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
-Kasvatus- ja perheneuvonta
Käyntitiedot
38700 KankaanpÄÄ
Lisätietoja: 2. krs
Käyntitiedot
38700 KankaanpÄÄ
Perhekeskus Suvituuli
Perhekeskus Suvituuli on yksi Satakunnan hyvinvointialueen neljästä perhekeskuksesta. Perhekeskus Suvituuli toimii Nakkilan, Harjavallan, Kokemäen, Huittisten, Säkylän ja Euran alueilla ja tarjoaa lasten, nuorten ja perheiden perustason sosiaali- ja terveyspalveluita alueen asukkaille. Perhekeskus Suvituulessa toimii noin 130 ammattilaista, jotka tukevat ja auttavat perheitä lapsuuden, nuoruuden ja vanhemmuuden erilaisissa elämänvaiheissa. Perhekeskuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten alueiden koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa.
Perhekeskus Suvituulessa työskennellään 18 toimipisteessä sekä lukuisissa koulujen ja varhaiskasvatuksen toimipisteissä ympäri aluettamme.
Perhekeskus Suvituuli tarjoaa seuraavat palvelut:
-Neuvolapalvelut
-Lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut
-Perheoikeudelliset palvelut
-Kasvatus- ja perheneuvonta
-Opiskeluhuolto
-Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
-Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut
-Ankkuri-toiminta
Käyntitiedot
27800 SÄkylÄ
Käyntitiedot
27510 Eura
Lisätietoja: Euran toimipiste
Käyntitiedot
29200 Harjavalta
Lisätietoja: Harjavallan toimipiste
Käyntitiedot
32700 Huittinen
Lisätietoja: Huittisten toimipiste
Käyntitiedot
29250 Nakkila
Käyntitiedot
32800 KokemÄki
+358 44 732 8159
+358 44 906 7515
+358 44 422 4150
+358 44 772 8290
Pe 08:00–14:00
Pihlavan äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli
Äitiysneuvolassa huolehditaan odottavan äidin, syntyvän lapsen ja lasta odottavan perheen hyvinvoinnista sekä tuetaan vanhempia vanhemmuuteen valmistautumisessa. Raskauden etenemistä ja sikiön hyvinvointia seurataan tiiviisti.
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärillä keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9–10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myös kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Raskauden ja synnytyksen hoidossa tehdään perheiden tarpeiden mukaan yhteistyötä muun muassa äitiyspoliklinikan, lastenneuvolan, sosiaalihuollon, päihdeklinikan ja työterveyshuollon kanssa. Neuvolasta saa tietoa myös erilaisista yhteiskunnan tarjoamista palveluista esimerkiksi Kelan ja asuinkunnan palveluista.
Avioliiton ulkopuolelle syntyvien lapsien vanhemmuuden tunnustaminen on mahdollista äitiysneuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Ota yhteys äitiysneuvolan terveydenhoitajaan, kun kuukautisesi ovat jääneet pois. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan neuvolaan noin 8–10 raskausviikolle. Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
Käyntitiedot
28800 Pori
+358 44 701 3745
+358 44 701 9229
Pohjois-Porin äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli

Lisätietoja: Sote-keskus Cotton, 2. kerros
+358 44 701 3922
+358 44 701 3716
+358 44 701 3763
+358 44 701 4005
+358 44 701 3711
+358 44 701 0386
+358 44 701 3784
Pomarkun äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli
Äitiysneuvolassa huolehditaan odottavan äidin, syntyvän lapsen ja lasta odottavan perheen hyvinvoinnista sekä tuetaan vanhempia vanhemmuuteen valmistautumisessa. Raskauden etenemistä ja sikiön hyvinvointia seurataan tiiviisti.
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärillä keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9–10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myös kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Raskauden ja synnytyksen hoidossa tehdään perheiden tarpeiden mukaan yhteistyötä muun muassa äitiyspoliklinikan, lastenneuvolan, sosiaalihuollon, päihdeklinikan ja työterveyshuollon kanssa. Neuvolasta saa tietoa myös erilaisista yhteiskunnan tarjoamista palveluista esimerkiksi Kelan ja asuinkunnan palveluista.
Avioliiton ulkopuolelle syntyvien lapsien vanhemmuuden tunnustaminen on mahdollista äitiysneuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Ota yhteys äitiysneuvolan terveydenhoitajaan, kun kuukautisesi ovat jääneet pois. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan neuvolaan noin 8–10 raskausviikolle. Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
Käyntitiedot
29630 Pomarkku
+358 44 577 3601
Rauman äitiysneuvola, perhekeskus Etelätuuli

+358 44 707 8452
+358 44 403 2921
+358 2 835 2903
+358 44 403 2006
+358 44 403 2027
+358 44 403 2009
+358 44 403 2010
+358 44 403 2005
Pe 08:00–14:15
Siikaisten äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli
Äitiysneuvolassa huolehditaan odottavan äidin, syntyvän lapsen ja lasta odottavan perheen hyvinvoinnista sekä tuetaan vanhempia vanhemmuuteen valmistautumisessa. Raskauden etenemistä ja sikiön hyvinvointia seurataan tiiviisti.
Raskauden aikana lasta odottava perhe käy sekä lääkärin että terveydenhoitajan vastaanotoilla. Käynneillä seurataan raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Raskauden aikana käydään lääkärillä keskimäärin 2 kertaa ja terveydenhoitajalla 9–10 kertaa. Käyntikertojen määrät riippuvat perheen yksilöllisistä tarpeista. Tarkastuksissa huomioidaan koko perheen terveys ja hyvinvointi. Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotoilla voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista asioista. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tekee myös kotikäynnin vastasyntyneen perheen luokse.
Perhe- ja synnytysvalmennusta tarjotaan kaikille lasta odottaville perheille.
Raskauden ja synnytyksen hoidossa tehdään perheiden tarpeiden mukaan yhteistyötä muun muassa äitiyspoliklinikan, lastenneuvolan, sosiaalihuollon, päihdeklinikan ja työterveyshuollon kanssa. Neuvolasta saa tietoa myös erilaisista yhteiskunnan tarjoamista palveluista esimerkiksi Kelan ja asuinkunnan palveluista.
Avioliiton ulkopuolelle syntyvien lapsien vanhemmuuden tunnustaminen on mahdollista äitiysneuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Ota yhteys äitiysneuvolan terveydenhoitajaan, kun kuukautisesi ovat jääneet pois. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan neuvolaan noin 8–10 raskausviikolle. Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan.
Käyntitiedot
29810 Siikainen
+358 44 577 3601
Säkylän äitiysneuvola, perhekeskus Suvituuli

+358 44 457 5234
Ulvilan äitiysneuvola, perhekeskus Lounatuuli

+358 44 701 0541
+358 44 701 0542
+358 44 701 0538